4.11.06

eilen täytyi käyttää kaunis aurinkoinen päivä hyväksi ja lähteä reippailemaan. mukaan lähti myös sukat, tälläkertaa ei vain jalassa vaan laukussa kans.

eli siis olen saanut valmiiksi norwegian stockings -sukat. lankaa kului vähemmän kuin luulin. kumpaakin väriä alle kerä per sukka. oranssia varsinkin jäi kerästä ihan reilusti jäljelle. niin ja nyt joku huomauttaa että kolmea väriähän tuossa on. no niin on. en vaan tuota valkoista ostanut nyt näitä sukkia varten vaan pieni nöttönen löytyi kotoa jo valmiiksi. muutaman kerran meinasi myös tulla epätoivo tiheyden kanssa. jälki näytti tosi epätasaiselta. mutta pesu ja venyttely teki kyllä ihmeitä. pieni perfektionistin osuus minussa kyllä huomaa kaikenlaisia virheitä mutta ne saa olla. tyytyväinen olen lopputulokseen! malli on kyllä helppo, kannattaa kokeilla. ja tämä oli vasta minun toinen kirjoneule. ja kuten aina, eri väreillä saa aikaan aivan erilaiset sukat!

ihan en viittinyt lähteä ulos sukkasillaan säätämään kameran itselaukaisijaa mutta paistoihan tuo aurinko sisällekin!
lammen rannalle oli ilmestyny myös hieman jäätä. siitä olisi saanut myös hyviä kuvia mutta en uskaltanut laittaa sukkia jään päälle. nehän olisi voinu vaikka hukkua!


malli: norwegian stockings, kirjasta nancy bush: folk socks
lanka: sandnesgarn sisu, vihreä 9544 ja oranssi 3437
puikot: 3mm


it was a nice sunny weather here yesterday so i took my new socks and a camera with me. i headed to a pond where are few beautiful mosaic benches. there were allready some ice on the pond. i would have put my socks on the ice and took a photograph but i feared the socks would have drowned. so no icy photograps today.

as you can see i finished my norwegian stockings. it took less than a skein of each colour for one sock. a little less than i thought. the socks looked a lot uneven when i knitted but washing and blocking did quite a difference, as allways. i am happy! the pattern was quite easy and fun to knit. many have knitted these socks with different colours and they all look great!

pattern: norwegian stockings, from book nancy bush: folk socks
yarn: sandnesgarn sisu, green 9544 and orange 3437, white was some leftover skein
needles: 3mm

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kauniit!

Anonyymi kirjoitti...

Oi, nuo ovat upeat! Ihana väriyhdistelmä.

Sini kirjoitti...

Upeat sukat ja kauniita kuvia :)

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä todella kauniit sukat! Mä haaveilen tollasista...

neja kirjoitti...

Oo kauniit:O

Anonyymi kirjoitti...

Suloiset sukat! Kiitti myös runsaista linkeistä eri väriversioihin. Melkeinhän tässä innostuu, hmm...

Anonyymi kirjoitti...

oi oi miten ihanat!

Anonyymi kirjoitti...

Oh my gosh, these stockings are absolutely amazing! They're definitely one of the most gorgeous pairs I've seen for long - you did a fantastic job knitting them up!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit villasukat, hyvin valitut värit!

Maarit kirjoitti...

Oioi aivan ihanat sukat! Tosi hyvältä näyttää ruskean hameesi kanssa tuo väriyhdistelmä.

joko kirjoitti...

kiitos kaikille!! noista väreistä, vartta neuloessa on ollut ihan varma värivalinnasta mutta hyvin ne kuitenkin toimii.

lolly, thank you! this was just my second color knitting project. looking forward to see your colour choosing!

dipsy d, thank you!

sanna kirjoitti...

Kaunista, mahtavat värit! Itse en ikinä osaisi valita tuollaista yhdistelmää.

katarinaw kirjoitti...

Beautiful! I've seen several versions of these now, and have a very strong urge to knit a pair for myself. My plan is so always have a pair of socks on the needles, but right now I have none. That probably means I should cast on for a pair of these!

Thanks for the comment on my blog!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta, lampaiden kanssa meinaa mennä hermot ja kädet ;)) Mutta noi sun sukat on oikeesti IHANAT. Aikuisten oikeesti ;))

Anonyymi kirjoitti...

Tuo väriyhdistelmä on mielestäni kaunein noihin linkkaamiisi verrattuina. Upeat sukat!

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut. Sukat ovat hienot.
Sain omat samanlaiset (no siis eriväriset tietenkin) nyt viikonloppuna valmiiksi. Aika isotöiset olivat, mutta erittäin palkitsevaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat sukat! Tykkään väriyhdistelmästä kovin. Nyt kun mie oon päässyt kirjoneuleiden makuun Eunnyn käsineiden kanssa, niin taidan ostaa tuon kirjan tuota pikaa ja ryhtyä itsekin neulomaan kirjavia sukkia.

Blogiasi on todella ilo katsella, kun kuvat ovat niin kauniita!

joko kirjoitti...

nämä sukat ei kyllä ole niin vaikeat neuloa kun miltä ehkä näyttävät. mulla meinas ainoastaan noissa pitkittäisissä raidoissa (siis ennen pohjekavennuksia) mennä hermot, kun ne meinasi mennä kuprulle. muuten oli kyllä melkoisen joutuisat ja helpot tehdä.