1.3.08

vaikka näyttämöllä on ollut hiljaista niin kulisseissa on kumminkin tapahtunut. nuoremman neidin villatakki on nyt valmis. ja kohta on valmiina myös jotakin kesäistä päällepantavaa.


hyvin näyttää tämä villatakki kelpaavan, jo suunnitellaan miten voi olla pelkällä villatakilla ulkona sitten keväällä. tekijäkin on ihan tyytyväinen. mutta vain ihan, koska koon puolesta takki on muuten melko hyvä, pituus kaula-aukosta kainaloon on vain hieman liian pitkä.



kokeilin ensimmäistä kertaa kaarroketta. toisenkin kerran kyllä voin tällaisen neuloa mutta ei tämä raglania voita. kokoa mallailin neidin vanhaan villatakkiin, hieman isompaan tähtäsin mutta tulikin saman kokoinen. silmukkamääriä katselin kirjasta the knitter´s handy book of sweater patterns. ostin kirjan itselleni joululahjaksi. selailun ja tämän yhden neuleen perusteella vaikuttaa hyvältä ostokselta. ainakin sellaiselle, joka ei aina valmiista ohjeista tee ja on vielä laiska laskemaan silmukkamääriä.

langat on keskenään eri paksuisia. mielenkiinnolla odotin, että miten se näkyy työssä. jaeger ja bbb käy paremmin yhteen, ryc hieman erottuu joukosta. se on ohuempaa ja kiiltävämpää mutta hyvin sopii joukkoon.


malli: omasta päästä, koko 3-v
langat: jaeger extra fine merino (vihreä)
ryc cashsoft 4 ply (vaalean ruskea)
bbb new master (valkoinen ja tummanruskea)
puikot: 3 mm

***************************

cardigan for the youngest one in the family is ready. i am quite happy for the result. it could have been a bit larger and the yoke is a little too deep. otherwise i am pleased.
and the best part: i did not have to count the stitches. i took the measurements from the book the knitters handy book of sweater patterns.

there are three separate yarns in this cardigan. gauge is somewhat different but it does not show too obviously. ryc is softer, shinier and thinner than the other two yarns. and i tried something new for me, a seamless yoke. it did not beat raglan but i may knit it again.


pattern: my own
yarns:
jaeger extra fine merino (green)
ryc cashsoft 4 ply (light brown)

bbb new master (white and dark brown)

needles:3mm


7 kommenttia:

Martsuli kirjoitti...

Tosi nätti villatakki! Värit sointuvat hienosti yhteen!

Suvi kirjoitti...

Kaunis takki! Väritys on ihana!

nicole kirjoitti...

What a darling knit. I love the shaping and especially love the colour combination! I'd love an adult-sized version for myself!

Anonyymi kirjoitti...

Söpö villatakki! Ihana muoto ja kauniit värit.

Anonyymi kirjoitti...

The stripes are lovely!

joko kirjoitti...

martsuli, villapeikko ja katri: kiitos! värit osui tosiaan nappiin.

nicole, zebraknits: thank you!

Sue kirjoitti...

The sweater is absolutely gorgeous and I love all the colors you used too.