21.12.08

puikoilla ei ole ollenkaan joululahjoja, joten ihan on saanut rauhassa neuloa mitä kulloinkin huvittaa. suurin puikoilla oleva työ on dropsin sivuttain neulottava villatakki. yksi helppo palmikko ja muuten joustinta. hyvin se on edennytkin ennenkuin hihaa varten piti poimia silmukat. aloitin kolme kertaa alusta ja lopulta sain siedetävän näköisen sauman. tänään otin työn esille sinä muutamana hetkenä kun voi sanoa, että on edes jonkin verran luonnonvaloa. hiha lähti saman tien purkuun. eri värjäyserien välillä oli aivan selvä ero. alunperin ostin langan jo keväällä ja tein hihaa ja puolta etukapaletta vaille henleyn valmiiksi ennenkuin tunnustin itselleni että malli ei ole minun näköinen. langat purkuun ja uutta mallia miettimään. lanka ei kuitenkaan riittänyt tähän neuletakkiin joten kävin ostamassa lisää ja ilmeisesti tuijotin kaupassa vain värinumeroa. luulin ostaneeni saman värjäyserän lankaa..

onneksi tänään on vuoden lyhyin päivä.

i been knitting this drops cardigan for myself. pattern is easy so it has come along almost by itself. i run into difficulty while picking up stitches for the first sleeve. i started over three times before the seam looked bearable. i have had knitting time only in the evenings and today during few moments of daylight i noticed clear shade difference between dye lots. so i ripped the first sleeve. earlier this week i bought more yarn and apparently looked color number instead of dye lot number..

i am so happy today is the shortest day of the year.

4 kommenttia:

amelie kirjoitti...

Mukavaa joulua! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulua myös sulle :)

Ja virtuaalisesti tarjoan vielä niitä pöydällä olleita herkkkuja, jääkaapissa on vielä melko paljon ns. jämiä ;D

AnniKainen kirjoitti...

No voi sentään, neulomissakin voi olla dramatiikkaa ja jännitystä :)

Hyvää ja rauhallista joulua Sinulle :)

♥ Hannah kirjoitti...

Hyvä tulee!